KKO:2014:42
- Asiasanat
- Ajokielto
- Tapausvuosi
- 2014
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R2013/465
- Taltio
- 1386
A oli syyllistynyt kahteen törkeään rattijuopumukseen, joista vain ensimmäisen perusteella poliisimies oli määrännyt hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Rikokset käsiteltiin samassa oikeudenkäynnissä. Ajokiellon keston tuli olla käräjäoikeuden tuomiosta laskettuna vähintään vuosi, eikä ajokiellon kestosta määrättäessä tullut ottaa huomioon sitä, että poliisimies olisi voinut määrätä A:n ajokieltoon myös jälkimmäisen teon perusteella. (Ään.) Ks. KKO:2006:101 KKO:2007:98
AjokorttiL 66 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Tuusulan käräjäoikeuden tuomio 26.4.2012
Käräjäoikeus tuomitsi A:n 14.9.2011 ja 24.9.2011 tehdyistä törkeistä rattijuopumuksista sekä muista rikoksista yhteiseen yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon. Lisäksi käräjäoikeus määräsi A:n ajokieltoon, jonka viimeinen voimassaolopäivä oli 30.9.2012.
Käräjäoikeus totesi, että A oli ollut väliaikaisessa ajokiellossa 14.9.2011 tehdyn teon, mutta ei 24.9.2011 tehdyn teon vuoksi. Käräjäoikeus katsoi, että ajokiellon tuomitseminen 24.9.2011 tehdyn teon johdosta täysimittaisena ratkaisupäivästä alkaen johtaisi tilanteeseen, jossa A tulisi tuomituksi selvästi ankarampaan kokonaisajokieltoon kuin jos hänet olisi määrätty molemmista teoista väliaikaiseen ajokieltoon tai jos teot olisi käsitelty tai käsiteltäisiin eri oikeudenkäynneissä. Käräjäoikeus katsoi, että A oli määrättävä ajokieltoon, joka vastasi kokonaiskestoltaan mahdollisimman tarkoin sitä ajokieltoa, joka hänelle olisi määrätty, jos hän olisi molempien tekojen seurauksena ollut väliaikaisessa ajokiellossa tai jos häntä ei olisi niistä kummastakaan määrätty väliaikaiseen ajokieltoon. Koska tällaisen ajokiellon kesto oli vähän yli vuosi, käräjäoikeus määräsi ajokiellon viimeiseksi voimassaolopäiväksi 30.9.2012.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Yrjö Vannela ja lautamiehet.
Helsingin hovioikeuden tuomio 25.3.2013
Syyttäjä valitti hovioikeuteen vaatien ajokiellon pidentämistä vähintään vuodeksi käräjäoikeuden tuomion antamispäivästä lukien. Hovioikeus katsoi, ettei aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ollut.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Kauppinen, Maija Nyyssönen ja Leeni Kivalo. Esittelijä Lauri Rautio.
Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa
Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.
Valituksessaan syyttäjä vaati, että A:lle määrätty ajokielto pidennetään yli vuodeksi alkaen käräjäoikeuden tuomion antopäivästä.
Vastauksessaan A vaati, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu
1. Käräjäoikeus on lainvoimaisesti lukenut A:n syyksi 14. ja 24.9.2011 tehdyt törkeät rattijuopumukset.
2. Poliisimies on 15.9.2011 määrännyt A:n väliaikaiseen ajokieltoon 14.9.2011 tehdyn törkeän rattijuopumuksen perusteella. Sen sijaan 24.9.2011 tehdyn törkeän rattijuopumuksen perusteella A:ta ei ole määrätty väliaikaiseen ajokieltoon.
3. Käräjäoikeus, jonka ratkaisun lopputulosta hovioikeus ei ole muuttanut, on tuomiossaan 26.4.2012 määrännyt A:n edellä mainituista rikoksista 30.9.2012 päättyvään ajokieltoon.
4. Asiassa on kysymys A:lle määrättävän ajokiellon kestosta.
Ajokiellon kestosta määräämisen lähtökohdat
5. Ajokorttilain 64 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeuden on määrättävä moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ajokieltoon, jos hänen todetaan syyllistyneen rikoslain 23 luvun 4 §:ssä tarkoitettuun törkeään rattijuopumukseen.
6. Ajokorttilain 66 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ajokiellon kestoksi on määrättävä vähintään yksi vuosi, jos kuljettaja on viiden vuoden aikana syyllistynyt kahdesti tekoon, joka täyttää törkeän rattijuopumuksen tai törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistön.
7. A on syyllistynyt kahdesti törkeään rattijuopumukseen. Kuten Korkein oikeus on ratkaisuissa KKO 2006:101 ja KKO 2011:3 katsonut, arvioitaessa sitä, onko teoista jälkimmäinen puheena olevassa lainkohdassa tarkoitettu uusintarikos, ratkaisevaa on se, voidaanko tekoja pitää erillisinä rikoksina.
8. A on syyllistynyt jälkimmäiseen törkeään rattijuopumukseen kymmenen päivää ensimmäisen teon jälkeen. Jälkimmäisessä teossa on siten kysymys ajokorttilain 66 §:n 1 momentissa tarkoitetusta uusintarikoksesta.
Ajokiellon määrääminen useasta teosta
9. Kansallisesti on vakiintuneesti katsottu, että ajokielto ei ole rangaistus, vaan turvaamistoimenpiteen luonteinen seuraamus, jolla pyritään estämään ajoneuvon kuljettajan osallistuminen liikenteeseen silloin, kun häneltä katsotaan edellytysten siihen puuttuvan (HE 212/2010 vp s. 12, HE 104/2004 vp s. 4, KKO 2011:3, KKO 2010:29, KKO 2007:98, KKO 2006:101).
10. Korkein oikeus on todennut ratkaisussa KKO 2007:98, että rikoslain 7 luvun säännökset eivät koske ajokieltoa, eikä ajokieltoseuraamuksen osalta ole säädetty noudatettavaksi vastaavia säännöksiä yhteisen ajokiellon määräämisestä tai aikaisemmin määrätyn ajokiellon huomioon ottamisesta uutta ajokieltoa määrättäessä. Edelleen saman ratkaisun mukaan onkin mahdollista, että ajokiellon kokonaiskesto saattaisi jonkin verran vaihdella siitä riippuen, käsitelläänkö toistuneet rattijuopumukset samassa oikeudenkäynnissä vai ei, joskin luotettavien johtopäätösten tekeminen on vaikeaa. Ajokiellon mittaaminen riippuu monista harkinnanvaraisista seikoista, eikä sitä voida pitää yhtä täsmällisenä kuin rangaistuksen mittaamista. Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussa katsonut, ettei kahden rattijuopumuksen tullessa käsiteltäviksi eri oikeudenkäynneissä ole perusteltua ryhtyä määrittämään, mikä ajokiellon kestoksi olisi tullut, jos molemmat rikosasiat olisi ratkaistu samassa oikeudenkäynnissä.
11. Korkein oikeus katsoo vastaavasti, että ajokiellon kestosta määrättäessä ei ole perusteltua ottaa huomioon myöskään samassa oikeudenkäynnissä käsiteltäviä muita rikoksia, joiden perusteella poliisimies olisi voinut määrätä kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon näin kuitenkaan tekemättä.
12. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että ajokorttilain 66 §:ssä säädetyt ajokieltojen vähimmäiskestot on tarkoitettu ehdottomiksi. Niiden säätämisen tarkoituksena on ollut kaventaa tuomioistuimen harkintavaltaa.
13. Näin ollen A on määrättävä 24.9.2011 tehdyn törkeän rattijuopumuksen perusteella ajokieltoon, jonka kesto on vähintään vuosi.
Määrättävän ajokiellon kesto
14. A:ta ei ole 24.9.2011 tehdyn törkeän rattijuopumuksen vuoksi määrätty väliaikaiseen ajokieltoon, joten hänelle tästä teosta määrätty ajokielto on alkanut käräjäoikeuden tuomiosta 26.4.2012. A:lle määrätty ajokielto on päättynyt 30.9.2012, joten hän on ollut 24.9.2011 tehdyn törkeän rattijuopumuksen johdosta ajokiellossa noin viisi kuukautta. Korkein oikeus ottaa tämän huomioon ajokiellon kestossa.
15. A oli 24.9.2011 kuljettanut henkilöautoa yleisillä teillä noin seitsemän kilometrin matkan nautittuaan alkoholia niin, että hänellä oli ajon jälkeen ollut 0,75 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Olosuhteet olivat olleet sellaiset, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.
16. A on ilmoittanut tarvitsevansa ajo-oikeutta työssään. Hän työskentelee autojen korjaajana ja asentajana yhtiössä, jonka toimitusjohtaja hän samalla on.
17. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa A:lle määrättävän ajokiellon on oltava jonkin verran vuoden vähimmäisaikaa pidempi.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A määrätään hovioikeuden määräämän ajokiellon lisäksi ajokieltoon, joka alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivänä ja jonka viimeinen voimassaolopäivä on 28.2.2015. Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti (eri mieltä), Jorma Rudanko ja Jarmo Littunen. Esittelijä Jukka Siro.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Rajalahti: Olen perustelukohtien 1 - 10 osalta samaa mieltä kuin enemmistö. Sen jälkeen lausun määrättävän ajokiellon kestosta seuraavaa:
Ajokiellon määräämiskäytännössä on vakiintuneesti noudatettu periaatetta, että kahden tai useamman samalla kerralla tuomittavana olevan rattijuopumuksen tai törkeän rattijuopumuksen perusteella määrätään vain yksi ajokielto. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole sellainen yhteinen seuraamus, jota määrättäessä noudatettaisiin tai olisi säädetty noudatettavaksi samankaltaisia säännöksiä, jotka rikoslain 7 luvun mukaisesti koskevat yhteisen rangaistuksen tuomitsemista. Myöskään silloin, jos kaksi eri rattijuopumustapausta käsitellään eri oikeudenkäynneissä, ei ole katsottu perustelluksi ryhtyä jälkimmäisessä oikeudenkäynnissä arvioimaan, mikä ajokiellon kestoksi olisi tullut, jos molemmat rikosasiat olisi käsitelty samassa oikeudenkäynnissä ja kummastakin rattijuopumisrikoksesta olisi silloin määrätty vain yksi ajokielto (ks. KKO 2007:98, kohdat 7 - 8).
Ajokorttilain 66 §:n 5 momentin säännös siitä, että ajokiellon kestosta määrättäessä on otettava huomioon aika, jonka kuljettaja on ollut ajokieltoon johtaneen teon vuoksi ilman ajo-oikeutta, on sinänsä sanamuodoltaan selvä. Säännös on oletettavasti kirjoitettu pitäen silmällä sitä perustilannetta, että ajokielto määrätään yhdestä rattijuopumuksesta. Säännöksen sanamuoto puoltaa sitä tulkintaa, johon enemmistö on päätynyt. Tässä asiassa se johtaisi siihen, että A:lle määrättävän ajokiellon keston olisi 24.9.2011 tehdyn uusintarikoksen vuoksi tullut olla vähintään vuoden mittainen tuomitsemispäivästä laskettuna, koska häntä ei ollut tämän rikoksen johdosta erikseen määrätty väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisikäytäntö väliaikaisen ajokiellon määräämisessä tiettävästi vaihtelee sen suhteen, määrätäänkö henkilö, jolle aikaisemmin epäillyn rattijuopumusrikoksen vuoksi määrätty väliaikainen ajokielto on voimassa hänen syyllistyessään toistamiseen samanlaiseen rikokseen, sen johdosta uudelleen väliaikaiseen ajokieltoon. Tarvetta toiseen päällekkäiseen ajokieltoon ei kuitenkaan ole ainakaan tilanteessa, jossa jälkimmäisen asian oletetaan tulevan tuomioistuinkäsittelyyn samanaikaisesti ensimmäisen kanssa.
A:lle 14.9.2011 tehdyn törkeän rattijuopumuksen perusteella määrätty väliaikainen ajokielto on ollut voimassa senkin jälkeen, kun hän on 24.9.2011 syyllistynyt uudelleen törkeään rattijuopumukseen. Väliaikaisen ajokiellon voimassaolo on jatkunut siihen saakka, kun hänet on 26.4.2012 käräjäoikeudessa tuomittu kummastakin törkeästä rattijuopumuksesta ja määrätty niistä 30.9.2012 päättyvään ajokieltoon. A on siten tosiasiassa ollut väliaikaisessa ajokiellossa myös uusintarikoksesta alkaen, vaikka päällekkäistä väliaikaista ajokieltoa ei sen perusteella ole määrättykään. Tosiasiallinen tilanne sen enempää A:n kuin ajokiellon turvaamistoimiluonteenkaan kannalta arvioituna ei ole poikennut siitä, kuin jos hänet olisi myös jälkimmäisen teon johdosta määrätty väliaikaiseen ajokieltoon.
Katson säännöksen sanamuodosta huolimatta perustellummaksi tulkita säännöstä siten, että jos ajokieltoon määrättävä henkilö on ollut ilman ajo-oikeutta jonkin sellaisen rattijuopumusrikoksen vuoksi, josta yhdessä muiden vastaavien tekojen perusteella määrätään samalla tuomiolla yksi ajokielto, väliaikainen ajokielto on otettava vähennyksenä huomioon ajokiellon kokonaiskestossa.
A:lle tuomittavan ajokiellon kokonaiskeston on oltava vähintään vuoden mittainen. Hänelle alemmissa oikeuksissa määrätyn ajokiellon viimeinen voimassaolopäivä on ollut 30.9.2012, jolloin ajokielto on kestänyt yli vuoden ajan jälkimmäisen törkeän rattijuopumuksen tekopäivästä laskettuna. Syyttäjä on perustanut vaatimuksensa ajokiellon keston pidentämisestä siihen, että se on alittanut ajokorttilain 66 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen vähimmäisajan. Päädyn asiassa siihen, että hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ole aihetta.